|
Ortis-laboratoriot:
kasvipohjaisten valmisteiden asiantuntijoita vuodesta 1958
Luonto on aina antanut ihmiskunnalle kaiken, mitä tarvitsemme pysyäksemme terveinä. Kaikkien luonnon aarteiden joukosta kasveilla on siinä erityisen tärkeä merkitys. Juuri kasvimaailmasta saatiin ensimmäiset parannuskeinot, joita kaukaiset esi-isämme menestyksellisesti kokeilivat ja käyttivät. Tänä päivänä kasvien tehokkuudesta ei aktiivisen tieteellisen tutkimustyön ansiosta ole enää epäilystä. Kasvien ja kasviuutteiden hyötyjen vahvistaminen on osoittanut niiden ansainneen paikkansa terveydenhoidon piirissä.
Ortis sai alkunsa yhden intohimoisesti kasveihin ja luonnon parannuskeinoihin suhtautuneen miehen visiosta. Kauan sitten, vuonna 1958, Adolphe Horn näki valtavan potentiaalin tehokkailla tuotteilla, joiden aineosat tulivat kemikaalien sijaan suoraan kasvimaailmasta. Vuosien mittaan maatalotuotannosta aloittaneesta Ortisista on tullut terveyskasvien asiantuntija, joka on kansainvälisesti tunnettu tuotteidensa omaleimaisuudesta ja tehokkuudesta.
Yrityksen huippumoderni tehdas sijaitsee Elsenbornissa, Hautes Fagnes -luonnonsuojelualueen sydämessä. Työtiimissä yhdistyvä monipuolinen ja syvällinen tieto-taito luo 37 maassa myytävien tuotteiden kehitykselle ja valmistukselle ihanteelliset edellytykset.
Tiukan laadunvalvonnan ja lukemattomien analyysien ansiosta Laboratoires Ortis pystyy takaamaan, että sen markkinoimat tuotteet ovat korkeinta mahdollista laatua. Ortis on myös ottanut käyttöön suojausjärjestelmiä, jotka minimoivat tuotannon vaikutusta ympäristöön.
Valitsemalla Fructolax-valmisteen tai muun Ortisin logoa kantavan tuotteen pääset nauttimaan näistä 50 vuoden intohimon, tieto-taidon ja kokemuksen hedelmistä.
|
|